Erikoisporaukset
|
Kaivonporausurakoitsija käsitetään yleisesti vain vesi- ja
lämpökaivon tekijäksi. Poratekin jäsenyrityksillä on kuitenkin sekä
konekapasiteettia että osaamista myös erilaisissa erikoisporauksissa.
Seuraavassa muutamia esimerkkejä tällaisista porauksista.
PAALUTUKSET JA ANKKURIPORAUKSET
Suomalainen kallio on maailman vanhinta perustaa, jonka varaan voidaan
rakentaa vaativammatkin pohjarakenteet. Usein kallio on kuitenkin niin
syvällä, ettei sitä ole järkevää kaivaa
esille. Työkohteen ympäristö voi myöskin asettaa
rajoituksia käytettävän kaluston suhteen. Tämän
päivän ratkaisu maanrakennuksessa on rakentaa perustukset suurporapaaluja
ja ankkurointiporausta käyttäen. Tällainen rakentamistekniikka
on nopeaa, varmaa ja edullista.
"
Porapaaluilla ja ankkuriporauksilla saadaan vakaa ja tukeva kontakti
kallioon, tarvittaessa jopa 10 metriä kallion sisälle. Porapaalutuksessa
paalu voidaan asentaa juuri haluttuun kohtaan, koska keskeisellä porausmenetelmällä porattaessa
paalu läpäisee lohkareet ja tunkeutuu vinoonkin kallioon aiheuttamatta
paaluun kallistumaa, käyristymää tai yläalasuuntaan
siirtymää".
|
|
|
Rakennustekniikka 5/97Esimerkkinä voitaisiin käyttää Turun
kaupunkia, jossa Aurajoen rantapenkan
heikkouden vuoksi pelättiin "kaupungin
liukuvan jokeen".
Ongelmaa on ratkaistu tekemällä rantapenkkaan leveä teräspontti,
mikä on upotettu kallioon asti.
Pontin läpi porattiin kallioon
kiinnittyvät 30-metriset ankkuriputket ja tukiseinän sekä rantakadun
väliin jännitettiin teräsbetonipalkkeja kallioon kiinni.
Turussa on myös jouduttu vahvistamaan porapaaluin
kiinteistöjen
perustoja vajoamien vuoksi. Porapaalutus on erinomainen ratkaisu myös tehtäessä kestäviä
laitureita
vaativiin olosuhteisiin.
ALITUSPORAUKSET
Porareikä on käytännöllinen vaihtoehto kaivamiselle.
Poraamalla kalliokaan ei ole este työn toteutukselle. Esimerkiksi
teiden ja piha-alueiden alitukset eivät aiheuta häiriötä liikenteelle
ja alueiden uudelleen kunnostuksen tarve vähenee huomattavasti.
Etenkin maantie- ja rautatietyömailla alitusporausten tarve
on suuri.
MAISEMAPORAUKSET
Nykyään ratkaistaan monia rakentamiseen liittyviä asioita
maisemallisin arvoin. Ei haluta tärvellä kaunista tonttia räjäytyksin
tai kohtuuttomin maansiirtotöin. Mieluummin porautetaan reiät
esim. kaapelien tai vesijohtoputkien vetämiseksi.
|
|
TUTKIMUSPORAUKSET
Poratek-urakoitsijoiden taitoja ja kalustokapasiteettia on käytetty
myös tutkimuskohteissa kuten malminetsinnässä ja maaperätutkimuksissa.
TARKKUUSPORAUKSET
Nykykalustolla selviydytään myöskin suurta tarkkuutta
vaativilla työmailla kuten:
KAATOPAIKKAPORAUKSET
Porauskalustoa tarvitaan myös kaatopaikoilla. EU-direktiivien mukaan
on kaatopaikkojen maaperässä vuosikausia "muhineet" kaasut,
pääsääntöisesti metaani, haihdutettava tai ohjattava
hyötykäyttöön esim. kaukolämpö-energiaksi.
Molemmissa tapauksissa kaasujen vapauttaminen onnistuu poraamalla.
PORAUKSET SAASTUNEILLA ALUEILLA
Monien kauan toimineiden tai jo toimintansa lopettaneiden huoltoasemien
mittarikentiltä on vuosien varrella päässyt vuotamaan
polttonesteitä maaperään sitä saastuttamaan. Suurien
maamassojen siirtäminen on todella työlästä. Usein
voidaan nestemäiset aineosat poistaa myös porareiän
kautta joko ilmastamalla tai pumppaamalla. Myös tällaisiin toimenpiteisiin löytyy osaamista
Poratekin jäsenkunnasta.
REIKÄKOOT
Poratek-urakoitsijoilta löytyy ratkaisuja erikokoisiin porareikä tarpeisiin:
Maaporaus:
Kallioporaus:
Vesistöporaus:
YHTEENVETO
Kaivonporausurakoitsijan työkenttään kuuluu paljon muutakin
kuin vesi- ja lämpökaivojen teko. Te, lukijamme, joista suurin
osa on tekemisissä rakentamisen ja ympäristön kanssa,
ottakaa em. kaltaisissa poraustarpeissa yhteyttä Poratek-urakoitsijoihin.